Suomen metsät kuntoon PiiMega® ForestPro -metsäjärjestelmän avulla

Suomen metsät kuntoon PiiMega® ForestPro -metsäjärjestelmän avulla

Sumetku Oy, tuttavallisemmin Suomen MetsätKuntoon otti kesäkauden aikana käyttöönsä PiiMega® ForestPro -metsäjärjestelmän, jolla hoidetaan mm. puukauppaa, metsävarannon hallintaa sekä korjuun- ja kuljetuksen ohjausta.

Suomen MetsätKuntoon on vuonna 2014 perustettu metsäpalvelualan yritys, joka on nopeasti kasvanut merkittäväksi toimijaksi erityisesti Kainuun seudulla. Suomen MetsätKuntoon tarjoaa metsänomistajille kokonaisvaltaisen palvelun aina kiinteistökaupasta metsätilan hoitoon ja puukauppaan. Yritys kehittää toimintaansa hyödyntäen uusimpia IT-alan ratkaisuja hyvin perinteisellä toimialalla tarjoten asiakkailleen uusia ja innovatiivisia palveluita.

”Halusimme järjestelmän, joka tukee ja vahvistaa liiketoimintamme kasvua”, kertoo Suomen MetsätKuntoon Oy:n toimitusjohtaja Miikka Minkkinen.

”Järjestelmä on helpottanut kokonaisvaltaisesti puuvirtojen hallintaa puunhankinnan eri vaiheissa”, lisää digiliiketoimintajohtaja Antti Hiltunen Suomen MetsätKuntoon Oy:stä.

PiiMegan liiketoimintajohtaja Antti Miettunen on syystäkin tyytyväinen "PiiMega® ForestPro -järjestelmä sopii erinomaisesti Suomen MetsätKuntoon Oy:n kaltaisen monipuolisen metsäalan toimijan työkaluksi. Uudistushaluisen asiakkaan myötä pystymme kehittämään metsäjärjestelmäämme entistä monipuolisemmaksi tarjoten asiakkaillemme tulevaisuuden työkaluja jo tänä päivänä.”

PiiMega® ForestPro on Suomalaisen PiiMega Oy:n kehittämä toiminnanohjausjärjestelmä, joka on suunniteltu metsäteollisuuden tarpeisiin. Järjestelmä on käytössä lukuisilla metsäsektorin toimijoilla Suomessa ja ulkomailla.


Lisätietoja antavat:
Sumetku Oy, Miikka Minkkinen, 044 974 6339, www.metsatkuntoon.fi
PiiMega Oy, Antti Miettunen, 040 546 7283, www.piimega.fi



Ota yhteyttä

© 2018 Piimega